perjantai 2. joulukuuta 2016

Olutjoulukalenteri - Ensimmäinen luukku

Sain muutamalta upealta ystävältä marraskuun lopulla syntymäpäivälahjaksi Saveur-Bieren olutjoulukalenterin. Kalenteri sisältää jokaisen luukun kohdalla eri oluen kaupan valikoimista, sitä en tiedä onko järjestys kaikissa kalentereissa sama.

Ajattelin kirjoitella jonkinlaisen arvostelun joka oluesta ja julkaista ne täällä mahdollisimman ajallaan. Ensimmäinen ja toinen luukku pitää maistella nyt peräkkäin koska tähän aikaan osui reissu ulkomaille sukuloimaan. Jännitys pidetään silti yllä, sillä pistin tyttöystävän nappaamaan pullot mukaan ja numeroimaan ne. Hän antaa minulle joka päivälle kuuluvan oluen ja pääsen arviomaan ne kylmiltään.

Kalenterin ensimmäisestä luukusta paljastui Basqueland Brewing Projectin Saison, joka on maustettu hibiskuksella ja ruusunmarjoilla. Tämä on talvikauden olut, joka on pantu Saveur-Biereä varten. Panimo sijaitsee ilmeisesti Espanjan Baskimaassa ja itse en ole siitä koskaan kuullut.

Lasiin kaatuu samea tummankeltainen olut, jonka päälle muodostuu valtava, höttöinen ja hyvin kestävä valkea vaahto. Reilu hiilihapotus pitää vaahtoa yllä kookkailla nopeasti nousevilla kuplilla.

Tuoksu on miedosti hapan ja kukkainen, hibiskuksen aromit pystyn siitä hyvin erottamaan. Lämmetessä esille nousee myös hieman mausteisuutta ja hunajaa.

Maku on melko kuiva ja hentoislla happamuudella silattu. Jälkimaussa on hieman katkeroa mutta se väistyy nopeasti ja jäljelle jää kuiva, seuraava hörppyä odottava kieli.

Hiilihapotus on todella voimakasta, ensialkuun niinkin reilua että olut saa odottaa pari minuuttia. Tilanteen tasoituttua suutuntuma on kevyt mutta ei laiha tai vetinen, aika bueno.

Kokonaisuutena tämä on vallan hyvä olut maustetuksi saisoniksi. Alkuun pelkäsin etiketin perusteella epämiellyttävää parfyymiä mutta mausteet on pidetty sopivan hillittyinä. Keveyden ja raikkauden perusteella joisin tätä kernaasti kesäterassilla ja siksi talviolueksi määrittely tuntuu minusta hieman oudolta.

Hauska startti olutkalenterille mielenkiintoisen oluen parissa. Kalenterin suurena etuna on se, että välillä tulee maistettua oluita jota ei muuten välttämättä ostaisi. Tämä on juuri sellainen olut ja se yllätti positiivisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti