Kerran satuin sitten harhailemaan kirpputorilla kun huomasin lattialla laatikon. Sisällä oli melko pieni mutta moniosainen yleiskone varmaan jostain 70- tai 80-luvun tienoilta. Ajattelin heti että tämähän olisi täydellinen makkarantekoon koska mukana oli myös lihamyllyosa. Tuossa helvetinkoneessa oli lihamyllyn ja kulhosekoittimen lisäksi siivutuslaite ja blenderi. Ihan kohtalainen arsenaali 12 euron hintaan.
Homma alkaa, niin kuin kokkailut yleensä, reseptin valinnalla. Aika usein kokkailen ihan mutulla, mutta makkaranteko on meikäläiselle sen verran uutta että seuraan ohjeita melko kiltisti. Otin pohjaksi tämän ohjeen ja vaihdoin muutamia mausteita ja pienensin satsikokoa pikkuisen. Oma reseptini oli tällainen:
700g porsaan ulkofilettä
300g silavaa
2kpl sipulia
2kpl savustettuja chilejä
6kpl valkosipulinkynsiä
4rkl suolaa
4rkl paprikajauhoa
2tl chilijauhoa
1dl kuivattua persiljaa
3rkl kuivaa ruohosipulia
1.5dl punaviiniä
Sekoitin mausteet kulhoon ja pilkkosin possut pienemmiksi paloiksi. Tämän jälkeen liha ja silavat pääsivät myllyyn. Yleiskoneessa ei vääntö meinannut millään riittää jauhamaan lihaa ja mylly meni useamman kerran tukkoon. Voi olla että terätkin ovat kuluneet, käsimyllyllä homma sujui viime kerralla helposti. Jauhamiseen tuhraantui toista tuntia aikaa. | |
Makkaramassaan kannattaa sekoittaessa lisätä jäämurskaa. Tämä pitää massan viileänä ja vielä tärkeämmin se auttaa massassa olevaa rasvaa emulgoitumaan mikä on hyvä asia. Jäämurskaa sai näppärästi yleiskoneen blenderillä:
| |||||||||||
Makkarat täytetään halutunkokoisiksi ja pyöräytetään pari kierrosta, jotta ne pysyvät erillään. Kun koko pötkö on täytelty solmitaan suolen pää. Tämän piti alunperin olla chorizoa mutta väri jäi aika vaaleaksi.
| |||||||||||
Tässä vaiheessa makkarat voi lyödä kylmään ja kypsentää niin kuin kaupankin raakamakkarat tai ne voidaan esikypsentää. Päätin esikypsentää nämä koska säilyvyys on parempia ja valmistaminen käy nopeammin kun koko makkaraa ei tarvitse kypsyttää pannulla tai grillillä. Esikypsentäminen tapahtuu niin että makkarat pidetään noin 80-asteisessa vedessä noin 20 minuuttia.
Kypsentämisen jälkeen makkarat kannattaa viilentää mahdollisimman nopeasti. Tätä varten valmistelin aiemmin astian kylmää vettä, jossa on reilusti jäämurskaa. Kun makkarat olivat kypsiä, viilensin ne ensin hanan alla ja laitoin sitten kylmään vesiastiaan, jonka pistin takapihalle. Puoli tuntia myöhemmin, noin kello 23.30 olivat makkarat viileitä. Pussitin ne ja heitin jääkaappin. Tottakai piti myös ottaa pieni maistiainen, jonka kaveriksi löytyi klimppi perunamuusiakin.
Tuntuu että jäivät vähän kuivaksi muttei niin pahasti kuin viime kerralla ja mausteita olisi voinut olla enemmän. Maku voi toki vielä kehittyä ja asettua kylmässä. Liha oli aika vähärasvaista, joten heitin reilummin silavaa mutta lisää olisi näköjään voinut olla. Mausteita pelkäsin laittaneeni liikaa mutta saa nähdä olisiko ollut varaa laittaa reilusti enemmän. Hauskaa ja mielenkiintoista hommaa tämäkin! | |||||||||||
| |||||||||||
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti