tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kaikki irti keväästä

Viime lauantaina sattui harvinaisen mukava sää ollakseen huhtikuun alkua. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila huiteli +15:ssä. Tottahan toki tällaisesta säästä otetaan kaikki irti. Reippaan parituntisen kävelylenkin päälle laitoin grillin tulille ja vehnäoluet lasiin.

Grilliin meni makkaraa, sämpylää ja vihanneksia. Lisukkeeksi tietty uusia perunoita ja suomenruotsalaisittain silliä alkupalaksi. Väsäsin vähän hienomman hodarin, jota kelpasi takapihan porotuksessa maistella.

Vehnäolut on myös omaa tekoa. Pyrin hieman tummempaan väriin, joka saavutettiin karamellimaltaalla ja voltit säädettiin tyylillisesti yläkanttiin. Lopputuloksena on brauweisse-henkinen vajaa 6-prosenttinen tuhti ja miellyttävä kevätvehnä. Ainut asia mikä jätti toivomisen varaa oli Danstar Munich -hiiva, joka ei tuottanut banaani-aromia ja teki oluesti hieman hapahkoa ja kuivaa.

Kevät on lyhyt ja oikukas sesonki. Sen harvoista hienoista keleistä kannattaa aina ottaa kaikki irti koska tässä vaiheessa lämpöön ja valoon ei ole vielä tottunut ja siitä saa energiaa aivan eri lailla kuin keskellä kesää.

-Nautiskelija

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Saimaan Juomatehtaan Blonde Ale

Saimaan Juomatehtaan kesäolut pääsi kokeiluun tällä kertaa. Olut asettuu spekseiltään suosiotaan kasvattaneeseen reilummin humaloitujen maitokauppaoluiden joukkoon. Muita tämänkaltaisia oluita ovat tälle kesälle uusi Olvin Iisalmi Pale Ale sekä jo klassinen Keisari 66. Blonde ale on tyypiltään vielä vähän kevyemmin humaloitu, joten tämä voi olla toimiva porttiolut humalasta kiinnostunelle peruslaagerin ystäville.

Saimaan Juomatehdas on minulle ennestään tuttu Brewer's Special -oluistaan sekä mainiosta Django & Steven Pale alesta. Jonkin verran referenssiä onnistuneista reilummin humaloiduista oluista siis löytyy. Panimon blonde ale on humaloitu liudalla jenkkihumalia, IBU:ja löytyy 16 ja alkoholia 4,5%.

Olut kaatuu lasiin käytännössä kirkkaana, oljenkeltaisena ja muhkealla valkoisella vaahdolla lakitettuna.

Tuoksussa on mietoa sitrushedelmää, hunajaista makeutta, kukkaisuutta ja karamelliä. Oluen lämmetessä tuoksu voimistuu vain aavistuksen, kukkaisa ja hunajainen makeus tuo mieleen kesäisen kesantopellon.

Maussa on yllättävän voimakasta humalakatkeroa, paljon enemmän kuin mitä IBU:t antavat ymmärtää. Tätä tasapainottaa mieto hunajainen makeus mutta jälkimaku on reilusti katkera. Maultaan tämä muistuttaa enemmän APA:a kuin blonde alea mikä ei ole minun makuuni paha asia.

Hiilihapotus on  melko pienikuplaista ja pehmeää. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja miellyttävä. Runko on näin kevyelle oluelle melko onnistunut.

Kokonaisuutena miellyttävä ja simppeli kesäolut. Sopii mainiosti kuumille päiville kun kaivataan kevyttä ja virkistävää janojuomaa. Onkiretkille, saunakaljaksi tai pihatöihin voisin hyvin ottaa tämän silloin kun ei kaipaa reilummin humaloitujen oluiden tymäkkyyttä.

-Nautiskelija

torstai 2. huhtikuuta 2015

Tee se itse: Makkara

Kummasti se hiljalleen saapuva kevät antaa energiaa niin jaksaa vääntää kaikenlaisia älyttömiä projekteja. Olen tehnyt makkaraa kerran aiemmin ja silloin oli käytössä käsinveivattava lihamylly. Onnistuihan se silläkin hyvin mutta apulainen oli lähes pakollinen koska veivaamiseen, suolen ohjailuun ja lihan tunkemiseen myllyyn tarvitaan vähintään kolme kättä.

Kerran satuin sitten harhailemaan kirpputorilla kun huomasin lattialla laatikon. Sisällä oli melko pieni mutta moniosainen yleiskone varmaan jostain 70- tai 80-luvun tienoilta. Ajattelin heti että tämähän olisi täydellinen makkarantekoon koska mukana oli myös lihamyllyosa. Tuossa helvetinkoneessa oli lihamyllyn ja kulhosekoittimen lisäksi siivutuslaite ja blenderi. Ihan kohtalainen arsenaali 12 euron hintaan.

Homma alkaa, niin kuin kokkailut yleensä, reseptin valinnalla. Aika usein kokkailen ihan mutulla, mutta makkaranteko on meikäläiselle sen verran uutta että seuraan ohjeita melko kiltisti. Otin pohjaksi tämän ohjeen ja vaihdoin muutamia mausteita ja pienensin satsikokoa pikkuisen. Oma reseptini oli tällainen:

                   700g  porsaan ulkofilettä
                   300g silavaa
                   2kpl sipulia
                   2kpl savustettuja chilejä
                   6kpl valkosipulinkynsiä
                   4rkl suolaa
                   4rkl paprikajauhoa
                   2tl chilijauhoa
                   1dl kuivattua persiljaa
                   3rkl kuivaa ruohosipulia
                   1.5dl punaviiniä

 Sekoitin mausteet kulhoon ja pilkkosin possut pienemmiksi paloiksi. Tämän jälkeen liha ja silavat pääsivät myllyyn. Yleiskoneessa ei vääntö meinannut millään riittää jauhamaan lihaa ja mylly meni useamman kerran tukkoon. Voi olla että terätkin ovat kuluneet, käsimyllyllä homma sujui viime kerralla helposti. Jauhamiseen tuhraantui toista tuntia aikaa.

 Kun lihat oli jauhettu siirsin ne hetkeksi kylmään. Kannattaa pitää huoli ettei lihamassa pääse missään vaiheessa lämpiämään liikaa ettei se pääse menemään huonoksi. Kun massa oli viileää, kippasin sen yleiskoneen kulhoon ja pistiin taikinakoukut pyörimään. Kippasin mausteet sekaan ja jätin massan vaivautumaan. Sopiva aika vaivaamiselle on noin 20 minuuttia, jotta mausteet sekoittuvat hyvin ja isoimmat klimpit hieman tasoittuvat.

Makkaramassaan kannattaa sekoittaessa lisätä jäämurskaa. Tämä pitää massan viileänä ja vielä tärkeämmin se auttaa massassa olevaa rasvaa emulgoitumaan mikä on hyvä asia. Jäämurskaa sai näppärästi yleiskoneen blenderillä:




Kun massaa on vaivattu tarpeeksi, voidaan valmistella makkarantäyttöä. Suoli pujotetaan rasvatun makkarasuppilon päälle massan odotellessa jääkaapin kylmässä. Jos suoli on kovin pitkä, voi suppilo käydä ahtaaksi ja pujottaminen on hankalaa.













Makkarat täytetään halutunkokoisiksi ja pyöräytetään pari kierrosta, jotta ne pysyvät erillään. Kun koko pötkö on täytelty solmitaan suolen pää. Tämän piti alunperin olla chorizoa mutta väri jäi aika vaaleaksi.
 



Tässä vaiheessa makkarat voi lyödä kylmään ja kypsentää niin kuin kaupankin raakamakkarat tai ne voidaan esikypsentää. Päätin esikypsentää nämä koska säilyvyys on parempia ja valmistaminen käy nopeammin kun koko makkaraa ei tarvitse kypsyttää pannulla tai grillillä. Esikypsentäminen tapahtuu niin että makkarat pidetään noin 80-asteisessa vedessä noin 20 minuuttia.
Kypsentämisen jälkeen makkarat kannattaa viilentää mahdollisimman nopeasti. Tätä varten valmistelin aiemmin astian kylmää vettä, jossa on reilusti jäämurskaa. Kun makkarat olivat kypsiä, viilensin ne ensin hanan alla ja laitoin sitten kylmään vesiastiaan, jonka pistin takapihalle. Puoli tuntia myöhemmin, noin kello 23.30 olivat makkarat viileitä. Pussitin ne ja heitin jääkaappin. Tottakai piti myös ottaa pieni maistiainen, jonka kaveriksi löytyi klimppi perunamuusiakin.
Tuntuu että jäivät vähän kuivaksi muttei niin pahasti kuin viime kerralla ja mausteita olisi voinut olla enemmän. Maku voi toki vielä kehittyä ja asettua kylmässä. Liha oli aika vähärasvaista, joten heitin reilummin silavaa mutta lisää olisi näköjään voinut olla. Mausteita pelkäsin laittaneeni liikaa mutta saa nähdä olisiko ollut varaa laittaa reilusti enemmän. Hauskaa ja mielenkiintoista hommaa tämäkin! 





-Nautiskelija