tiistai 27. syyskuuta 2016

Kotiolutta: Villihiivan metsästys

Heippa taas. Blogissa on ollut surullisen hiljaista mutta facebookiin on sentään joskus jotain tullut rustattua. Nyt ajattelin kuitenkin vähän aktivoitua täällä kun sain aloitettua mielenkiintoisen projektin.

Kotini lähellä sijaitsee suuri omenatarha, joka avaa porttinsa joka syksy ja antaa ihmisten poimia sieltä omenoita omiin tarpeisiinsa. Noista olisi helppo tehdä vaikka siideriä mutta se on niin kokeiltua että päätin tehdä jotain muuta.

Koska omenoiden ja monien muiden hedelmien, marjojen ja kasvien pinnalla elää monien muiden juttujen ohessa hiivaa, ajattelin kokeilla josko siitä saisi jotenkin tehtyä oman hiivakannan oluelle. Homma lähti käyntiin hakemalla kasa hienon näköisiä omenoita ja valkkaamalla niistä hienoimmat.


Netistä löytyy paljon ohjeita villihiivojen keräämiseen Yleisin menetelmä on laittaa juustokankaalla peitetty purkillinen vierrettä ulos sopivaan paikkaan ja antaa sen seisoa pari päivää. Villihiivasolujen pitäisi päätyä vierteeseen ja ruveta käymään. Päätin kokeilla jotain nopeampaa ja suoraviivaisempaa.

Otin pakkasesta pullollisen ylijäänyttä vierrettä ja laimensin sitä kunnes ominaispaino oli noin 1.020. Jaoin vierteen kuuteen lasiin noin desilitran kokoisiin annoksiin.

Jokaiseen lasilliseen asetin yhden omenan kellumaan noin minuutiksi, jonka jälkeen poimin ne pois ja peitin lasit foliolla. Kun lasit oli peitetty, jätin ne huoneenlämpöön seisomaan ja annoin mahdollisten hiivojen lisääntyä. Paria päivää myöhemmin näkyivät ensimmäiset elonmerkit...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti