Villihiivan metsästys - kasvatus

Hiivan kasvatuksessa tapahtui nopeasti selkeää edistystä, joten on pienen päivityksen paikka. Pari päivää ehti vierähtää ja kaikissa vierrenäytteissä näkyy selkeitä muutoksia. On tummaa pilkkua, on kelmua, on kuplia ja on vain pientä valkoista vaahtoa. Nyt pitäisi keksiä mitä näille tehdään. Visuaalisen tarkastuksen lisäksi näytteiden haju on hyvä indikaattori siitä mitä tuleman pitää. Ei siis muuta kuin foliot pois ja nuuhkimaan!

Näytteet tarkasteltavana

Lähempi kuva epäillystä homeesta

Heti nähdään että ylärivin reunimmaisissa laseissa on reunoilla tummia pisteitä. Tämä näyttää omaan silmääni homeelta, joten nämä näytteet hylätään ja kaadetaan pois. Kun vierre oli kaadettu viemäriin, havaitsin lasien pohjalla jauhemaisen kalvon joka voisi hyvinkin olla hiivaa. Oikealla alareunalla oleva lasi on mielenkiintoinen. Valkoiset pisteet eivät ole hometta vaan pinnalle muodostuneen kalvon alle jäänyttä kaasua, todennäköisesti käymisen tuottamaa hiilidioksidia.

Kalvon alle jääneet ilmakuplat

Kalvon muodostanut näyte vaikutti vähän epäilyttävältä mutta myös mielenkiintoiselta, joten sitä en heittänyt vielä pois mutta en myöskään valinnut sitä vielä jatkovaiheeseen.

Kaikissa astioissa oli hyvin samanlainen tuoksu: laastarimainen, maanläheinen, lääkemäinen ja aika makea. Pikkuisen tulee mieleen ne funkeimmat yksilöt St. Feuillienin saisonista mutta paljon makeampana, yksipuolisempana ja hiivaisempana.

Yhdessä laseista oli vain vähän valkoista ainesta, ei ollenkaan hometta ja kuitenkin käymisen tuoksu löytyi. Tämä näyte valikoitui jatkotoimenpiteitä varten. Tein noin 2 desilitran kokoisen normaalivahvuisen (1.036) startterin Beermix-spraymaltaasta. Tämä on kätevää valmiiksi humaloitua spraykuivattua mallasuutetta, jolla startteri syntyy kädenkäänteessä.

I choose you!

Kun startteri oli valmis kaadoin sen pieneen erlenmeyerpulloon, jäähdytin vesihauteessa ja kippasin hiivan alkuvierteineen sekaan. Alumiinifolio suuaukolle ja reipas ravistelu vierteen ilmastamiseksi, jonka jälkeen pullo huoneenlämpöön seisomaan. Viimeistään tässä vaiheessa tuurilla on iso osuus. On täysin mahdollista että hiiva, joka tuolla on ei sovellu ollenkaan oluentekoon. Mahdollisia syitä voivat olla huono alkoholinkesto, huono haju/maku tai joku muu ominaisuus. Voi myös hyvinkin käydä vielä niin että home tai muu pöpö tuhoaa koko homman.

Ei anneta sen huolettaa. Huvin vuoksihan näitä tehdään ja epäonnistumisistakin voi aina oppia!

Ilmaamisen jälkeen startteri pääsee taas kasvamaan rauhassa

Kotiolutta: Villihiivan metsästys

Heippa taas. Blogissa on ollut surullisen hiljaista mutta facebookiin on sentään joskus jotain tullut rustattua. Nyt ajattelin kuitenkin vähän aktivoitua täällä kun sain aloitettua mielenkiintoisen projektin.

Kotini lähellä sijaitsee suuri omenatarha, joka avaa porttinsa joka syksy ja antaa ihmisten poimia sieltä omenoita omiin tarpeisiinsa. Noista olisi helppo tehdä vaikka siideriä mutta se on niin kokeiltua että päätin tehdä jotain muuta.

Koska omenoiden ja monien muiden hedelmien, marjojen ja kasvien pinnalla elää monien muiden juttujen ohessa hiivaa, ajattelin kokeilla josko siitä saisi jotenkin tehtyä oman hiivakannan oluelle. Homma lähti käyntiin hakemalla kasa hienon näköisiä omenoita ja valkkaamalla niistä hienoimmat.


Netistä löytyy paljon ohjeita villihiivojen keräämiseen Yleisin menetelmä on laittaa juustokankaalla peitetty purkillinen vierrettä ulos sopivaan paikkaan ja antaa sen seisoa pari päivää. Villihiivasolujen pitäisi päätyä vierteeseen ja ruveta käymään. Päätin kokeilla jotain nopeampaa ja suoraviivaisempaa.

Otin pakkasesta pullollisen ylijäänyttä vierrettä ja laimensin sitä kunnes ominaispaino oli noin 1.020. Jaoin vierteen kuuteen lasiin noin desilitran kokoisiin annoksiin.

Jokaiseen lasilliseen asetin yhden omenan kellumaan noin minuutiksi, jonka jälkeen poimin ne pois ja peitin lasit foliolla. Kun lasit oli peitetty, jätin ne huoneenlämpöön seisomaan ja annoin mahdollisten hiivojen lisääntyä. Paria päivää myöhemmin näkyivät ensimmäiset elonmerkit...