Näytteet tarkasteltavana |
Lähempi kuva epäillystä homeesta |
Heti nähdään että ylärivin reunimmaisissa laseissa on reunoilla tummia pisteitä. Tämä näyttää omaan silmääni homeelta, joten nämä näytteet hylätään ja kaadetaan pois. Kun vierre oli kaadettu viemäriin, havaitsin lasien pohjalla jauhemaisen kalvon joka voisi hyvinkin olla hiivaa. Oikealla alareunalla oleva lasi on mielenkiintoinen. Valkoiset pisteet eivät ole hometta vaan pinnalle muodostuneen kalvon alle jäänyttä kaasua, todennäköisesti käymisen tuottamaa hiilidioksidia.
Kalvon alle jääneet ilmakuplat |
Kaikissa astioissa oli hyvin samanlainen tuoksu: laastarimainen, maanläheinen, lääkemäinen ja aika makea. Pikkuisen tulee mieleen ne funkeimmat yksilöt St. Feuillienin saisonista mutta paljon makeampana, yksipuolisempana ja hiivaisempana.
Yhdessä laseista oli vain vähän valkoista ainesta, ei ollenkaan hometta ja kuitenkin käymisen tuoksu löytyi. Tämä näyte valikoitui jatkotoimenpiteitä varten. Tein noin 2 desilitran kokoisen normaalivahvuisen (1.036) startterin Beermix-spraymaltaasta. Tämä on kätevää valmiiksi humaloitua spraykuivattua mallasuutetta, jolla startteri syntyy kädenkäänteessä.
I choose you! |
Kun startteri oli valmis kaadoin sen pieneen erlenmeyerpulloon, jäähdytin vesihauteessa ja kippasin hiivan alkuvierteineen sekaan. Alumiinifolio suuaukolle ja reipas ravistelu vierteen ilmastamiseksi, jonka jälkeen pullo huoneenlämpöön seisomaan. Viimeistään tässä vaiheessa tuurilla on iso osuus. On täysin mahdollista että hiiva, joka tuolla on ei sovellu ollenkaan oluentekoon. Mahdollisia syitä voivat olla huono alkoholinkesto, huono haju/maku tai joku muu ominaisuus. Voi myös hyvinkin käydä vielä niin että home tai muu pöpö tuhoaa koko homman.
Ei anneta sen huolettaa. Huvin vuoksihan näitä tehdään ja epäonnistumisistakin voi aina oppia!
Ilmaamisen jälkeen startteri pääsee taas kasvamaan rauhassa |